10.4.2013

Läskin uudet urheiluvaatteet


Pariisista en tullut ostaneeksi juuri mitään, mutta New Yorkissa meikäläiseltä lähti mopo aika lailla käsistä. Syytän höllän itsekurini lisäksi sitä, että kaikki tuntuu halvemmalta dollareissa. Myös kalliit treenivaatteet... :D

Lady Foot Lockerista ostin Niken t-paidan ja kahdet dri-fit -sukat.


Pahoittelut ryppyisyydestä! Viesti näkynee kuitenkin hyvin. Tuo sanoma on sellainen, että toivoisin sen urautuvan aivoihini loppuelämäkseni, sillä se pätee aika hyvin kaikkiin asioihin elämässä. Tai ainakin jokaiseen päivään. Every damn day, just do it... Hintaa tällä self help -paidalla oli 25 dollaria. En ikinä olisi ajatellut, että maksan reilut parikymppiä t-paidasta, mutta näin se takki kääntyy...


Hauskinta (tai surullisinta) näiden sukkien hankinnassa on se, että mulla ei ole aavistustakaan, tarvitsenko mitään erityisesti juoksuun tarkoitettuja sukkia. Sekä tietysti se, että en tykkää lenkkeilystä. Ajattelin kuitenkin, että kivat sukat (joista päällimmäiset ovat kuvan mukaisen värin sijaan kirkkaan violetit) auttaisivat meikäläistä lähtemään kuluttamaan lenkkipolkuja. Toivotaan näin! Nyt on ainakin sukat siihen tarkoitukseen, asennetta odotellessa... :D Nämä maksoivat yhteensä 15 dollaria. (Maksoin reilun kympin kahdesta sukkaparista! Herranen aika...)


Viimeisimpänä esittelen vielä kokoelmani kruununjalokiven, eli tämän Niken juoksutakin/paidan, dri-fittia tietenkin. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen tuote, jonka Macy'siin ensimmäistä kertaa ikinä astellessani näin. En ostanut paitaa vielä ensimmäisellä, enkä toisellakaan kerralla, mutta kolmantena käyntikertana paria päivää ennen kotiinlähtöä ratkaisu oli selvä. Takki/paita oli kummitellut mielessäni koko ajan ja olin jo kuvitellut itseni hehkeänä juoksemassa pitkin Jyväsjärven rantoja se päällä...

Takki on mielettömän ihanalta tuntuvaa matskua ja todella ohutta sellaista. Sen tähden se ei vielä itsekseen sovellu lenkkiyläosaksi, mutta ehkä myöhemmin keväällä! Ihanan tuntuinen se tosiaan on, joten saa nähdä, pääseekö se käyttöön jo kotiasuna, heh. Yritän ulkoiluttaa sitä pian, että pääsen kertomaan teillekin, että oliko tuo hintansa ja oston väärti. Hinta oli 45 dollaria 25 prosentin alennuksessa. Hyvä niin, sillä alkuperäinen 60 dollarin hinta olisi saattanut pysäyttää jopa mut, vaikka tuohon rotsiin niin tykästyinkin!

Tällaisia löytöjä tein siis tuolta Ameriikan maalta. Vaikutan varsinaiselta Nike-uskovaiselta, mutta mulla ei ole aikaisempaa kokemusta merkin tuotteista. Ostin fiilispohjalla, mutta toivon toki, että noi kamat ovat hintansa väärtit!

Suositteko te mitään merkkiä urheilugeareissanne?


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!